Hallituksen kokous 8/17

Hallitus kokousti 3.5. Päätalon C2:ssa, kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:

Talous:
– Lähes kaikki ovat maksaneet valmennuskurssilaskut ja melkein kaikki sponssirahat tulleet tilille.

Kopo:
– Kopotoimikunta järjestäytynyt 28.4. ja kokoontuu vielä kerran kevään aikana

Liikunta:
– Flowpark tapahtuma 15.5.

Työelämä- ja alumnitoiminta:
– Yliopiston alumnisäätiöltä saatiin 300e

Varainhankinta:
– Haalarimerkkitorilta tienattiin 476,30

Menneet tapahtumat:
– IK:n Wabuviikot: Osallistujia oli vaihtelevasti eri tapahtumissa. Esille voisi nostaa
– Wabumökki 20.-21.4. jossa osallistujia oli 37 ja kaikki viihtyivät mökillä.
– Valmennuskurssi-iltama 27.4. Tiikerihaissa, jossa valmennuskurssilaisia ja iltakoululaisia oli yhteensä n. 58. Tutorien lisäksi myös muitakin IK-laisia osallistui.
– Pubiryömintä 28.4. johon osallistui n. 20-30 hlöä. Tapahtumassa oli hyvä sää ja kaikki viihtyivät. Järjestetään ensi vuonna uudestaan.
– Circus Maximus 29.4. Osallistujia n. 10 ja tapahtuma sai hyvää palautetta.
– Vappusitsit 30.4. Osallistujia 122. Toastit olivat loistavia. Tapahtuma oli onnistunut pienen härdellin jälkeen.

Tulevat tapahtumat:
– Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle 16.5.
– IK vs UTAhlö krokettiturnaus 17.5.