Etkö tiedä tarkkaan, mihin kaikkiin ammatteihin tutkintosi tähtää, miksi haluaisit isona tulla tai millaista työelämässä ihan oikeasti on?

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry tuntee alasi, työelämän kiemurat ja on valmis auttamaan sinua. Liitto valvoo myös ammattisi työmarkkina-arvoa ja on turvanasi jo opiskeluaikaisissa työsuhteissasi. Haluamme antaa sinulle hyvän pohjan toimia tulevaisuuden työelämässä.

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry eli tuttavallisemmin YKA on juuri sinun alasi etujärjestö, ammatillinen tietopankki ja sparraajasi kohti työelämää ja opintojen aikana!  Osana YKAn tiivistä yhteisöä vaikutat ja teet sekä omasta että muiden työelämästä entistä parempaa.

 

YKA on ammattijärjestö, joka yhdessä opiskelijajärjestönsä Suomen Yhteiskunta-alan ylioppilaiden, eli SYYn, kanssa pitää yhteiskuntaosaajien puolta opiskelu- ja työelämässä. YKA ja SYY ovat olemassa, jotta jokainen yhteiskunta-alan osaaja voi opiskella rauhassa, tehdä merkityksellistä työtä sekä tasapainottaa työ- ja yksityiselämää. SYYllä on kahdeksan paikallisjärjestöä, joista kampuksellasi toimii SYY-Tampere.

 

SYY-Tampere, joka tuo yhteen yhteiskuntaosaajia niin politiikan tutkimuksesta, hallintotieteistä kuin sosiaalitieteistäkin. Liiton jäseneksi voi liittyä yliopistossa opiskeleva henkilö, joka opiskelee valtio-, yhteiskunta- tai hallintotieteitä tai sellaisia muita aineita, joiden pohjalta tuleva työpaikka löytyy erilaisista yhteiskunnallisista tehtävistä.

Miksi YKA?

👉 Kohti työelämää YKAn kanssa: Tutustu opiskelijoiden työnhakuvalmennukseen sekä kattaviin vinkkilistoihin ja oppaisiin, joista saat kannustusta ja hyödyllisiä vinkkejä työelämään! Löydä kooste täältä. (linkki sivustolle: https://yka.fi/sinulle-joka-olet/opiskelija/vinkit-tyoelamaan/)

👉 Paikallinen ja valtakunnallinen oman alasi yhteisö: YKAn opiskelijajärjestö SYYllä on paikallistoimintaa kahdeksalla paikkakunnalla. Lähde mukaan SYYn toimintaan tutustumaan hyviin tyyppeihin ja oppimaan työelämästä! Lisätietoa täällä (linkki: https://yka.fi/syy/)

👉 Tutustu yhteiskunta-alan mahdollisuuksiin! Mitä kaikkea yhteiskunta-alaa opiskeleva voi tehdä työkseen? Mikä on alamme mediaanipalkka tai sopiva harjoittelupalkka? Mikä puhututtaa juuri nyt yhteiskunta-alalla? YKAn kanssa pysyt ajan tasalla siitä, mitä alallamme tapahtuu. Tutustu alaasi lukuina täällä. (linkki: https://yka.fi/asiaa-ja-ajankohtaista/ )

👉 Työnhaun kootut palvelut juuri sinulle! (linkki: https://yka.fi/palvelumme/jasenpalvelut-ja-edut/urapalvelut/tyonhaku/)

Opiskelijan jäsenyys maksaa vain 28 euroa vuodessa (eli vain 2,3 e/kk) ja pääset osaksi alasi yhteisöä ja askeleen lähemmäs työelämää! Opiskelijat ovat oikeutettuja kaikkiin samoihin etuihin ja palveluihin kuin valmistuneetkin jäsenet. Älä unohda ainakaan palkka- ja lakineuvontaa tai matka- jatapaturmavakuutusta, jotka jo yksinään antavat sinulle jäsenmaksun moninkertaisena arvona takaisin.

SYY-Tampere (linkki: https://yka.fi/syy-tampere/ ja https://fi-fi.facebook.com/SYYTampere/)

SYY järjestää opiskelijoille suunnattuja työelämätapahtumia, joissa pääset tutustumaan yhteiskunta-alan osaajiin ympäri Suomea. Liiton jäsenille järjestettävissä tapahtumissa syvennytään työelämän viimeisimpiin kysymyksiin ja saadaan työelämävalmiuksiin liittyvää koulutusta, mutta tiukan asiaohjelman lisäksi tapahtumissa pidetään hauskaa valtakunnallisen opiskelijaporukan kanssa!

SYY-Tampere puolestaan järjestää Tampereen yliopiston yhteiskuntaosaajille suunnattuja työelämätapahtumia, työpaikkavierailuja ja bailuja, joissa tutustut mahdollisesti tulevaisuuden työkavereihisi..

Jäsenyydellä vahvistat ammatti-identiteettiäsi – tervetuloa tulevien kollegoiden joukkoon!

Listätietoa:

YKAn kotisivut löydät www.yka.fi

YKAn opiskelijasivut https://yka.fi/sinulle-joka-olet/opiskelija/

 

Mikä ihmeen työttömyyskassa ja miksi sen pitäisi kiinnostaa jo opiskelijana?

Oletko menossa kesätöihin, mutta et vielä kuulu työttömyyskassaan? YKAn lakimies vääntää rautalangasta malliesimerkin, joka havainnollistaa työttömyyskassan kiistattoman hyödyn. Opiskeleva ykalainen pystyy täydentämään jäsenmaksuaan työttömyyskassajäsenyyden sisältäväksi – kätevää!  Lue lisää täältä: https://yka.fi/opiskelijat/tyottomyyskassa-pitaisiko-sen-muka-kiinnostaa-opiskelijaa/

Lisätietoa: