Hallituksen kokous 2/15

Hallitus kokousti torstaina 22.1. klo 18 alkaen Päätalon LS A06:ssa. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa seuraavia asioita:

- Viime vuoden toimintakertomus käytiin läpi hallituksen vaihtokonferenssissa 10.1. Sekä toimintakertomus että vuoden 2014 tilinpäätös hyväksyttiin.
- Ilmoittautuminen Iltakoulun järjestämälle valmennuskurssille on edelleen käynnissä!
- Iltakoulun tulevia tapahtumia: sitsARIt tämän viikon torstaina 29.1., Suuri Järjestöpamaus 30.1. & AMUT-tapahtuma.
- Iltakoulu on liittynyt Instagramiin käyttäjänimellä iltakoulury
- Varainhankintatoimikunta on aloittanut toimintansa vuosijuhlia varten. Kaikki varainhankintaan liittyvät ideat ovat tervetulleita!


Hallituksen kokous 1/2015

Vuoden 2015 hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksen torstaina 8.1. klo 17 alkaen. Päätalo LS C7:ssä käsiteltiin muun muassa seuraavia teemoja:

- Uudet hallituksen jäsenet tutustuivat hallituksen toimintatapoihin, käytäntöihin ja sektoreiden toimintaan.

-  Vanhan ja uuden tutkinnon siirtymävaihe umpeutuu vuonna 2015. Asiasta pidetään infotilaisuus keväällä.

- Iltakoulu jatkaa vuonna 2015 kehitysyhteistyötä Tansaniassa toimivan Pamoja-projektin kanssa.

- Opettajahaku Iltakoulun järjestämälle valmennuskurssille on käynnissä. Kurssi pidetään 4.-9.5.2015. Ilmoittautumisohjeet Iltakoulun nettisivuilla kohdassa valmennuskurssi 2015.

- Marraskuussa pidettävien Iltakoulun 40-vuotisjuhlien ideointi on käynnistynyt.

- Tulevia tapahtumia mm. Iltakoulun aktiivitapaaminen 13.1. klo 18, vuoden avaussauna Tamkon saunalla tiistaina 20.1. klo 18 alkaen, Tamyn työelämän kontaktipäivä 27.1. Lisäksi Sitsit Amos-klubilla 29.1. Tulossa myös Suuri Järjestöpamaus 30.1., rauhan- ja konfliktintutkimuksen opiskelijakonferenssi Tampere Peace Perspectives 13.2. sekä akateemisen kyykän MM-kisat 14.2.


Hallituksen kokous 15/14

Iltakoulun hallitus vuosimallia 2014 piti tänään klo 12 alkaen Päätalo LS A05:ssä viimeisen kokouksensa. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa seuraavia asioita:

- Toimintakysely menneestä vuodesta ilmestyy jäsenistölle vastattavaksi huomenna. Vastaaminen erittäin suositeltavaa, jotta Iltakoulun toimintaa voidaan jatkossakin kehittää aina vain paremmaksi!
- Hallitus perehdyttää seuraajansa viimeistään tammikuun alussa.
- Ainejärjestötila on avoinna ensi maanantaina vuoden viimeisen kerran.
- ​Kiitos kuluneesta vuodesta!


Hallituksen kokous 14/14

Hallitus kokousti eilen 25.11. ennen syyskokousta klo 14 alkaen Linnan Ryhmätyötilassa K112. Tässä kokouksen tärkeimpiä teemoja:

- Uuteen tutkinto- ohjelmaan siirtymisaika loppuu 31.7.

-  Iltakoulu järjestää valmennuskurssin ensi vuonna 4.-9. toukokuuta.

- Opiskelijakonferenssi tulossa perjantaina 13.2.

- Kotimaan ekskursio järjestetään 20 henkilölle 10.12. Ekskursiolla vieraillaan Ulkomisteriössä, Puolustusministeriössä ja SAK:illa. Iltakoulu korvaa osallistujille 10 euroa matkakorvausta osallistujille tositteita vastaan!

- Tulevia tapahtumia mm. Pikkujoulut tänään 26.11, Teekkarisitsit 2.12. ja Glögit+ Harjoitteluseminaari 9.12.

 


Hallituksen kokous 13/14

Hallitus kokousti 17.11. Linnan ryhmätyöhuoneessa 3018 klo 16.30 alkaen. Tässä keskeisimpiä asioita:

- Iltakoulun nettisivut päivittyvät luultavasti tällä viikolla.

- Iltakoululle hyväksyttiin uusia jäseniä.

- Hyväksyttiin syyskokoukselle ehdotettavaksi toimintasuunnitelma, talousarvio ja hallituksen paikkajako. Paikkajakoehdotuksessa hallituksen kokoonpano muuttuisi hieman, aikaisemman työelämä, varainhankinta- ja alumnivastaavan tilalle tulisi kaksi paikkaa: varainhankintavastaava ja työelämä- ja alumnivastaava.

- Syyskokous pidetään tiistaina 25.11. klo 15.30 alkaen Päätalo A03:ssa.