Kokousmuistio 10.12.
Iltakoulun hallitus vuosimallia 2012 kokousti viimeistä kertaa (nyyh!) Päätalon mystisessä kellariloungessa.
Asialistalla oli muunmuassa Tamyn jouluinen kehyhanke, johon Iltakoulu päätti osallistua 100 eurolla.
Iltakoulu tutkii myös mahdollisuutta teettää lippu ainejärjestöllemme. Lipusta pyritään tekemään vedos vielä tämän vuoden puolella, jonka jälkeen tuleva hallitus voi tehdä tarkempaa hintaselvitystä lipun hinnasta.
Tämän vuoden tapahtumissa on ohjelmassa vielä työharjoitteluinfo keskiviikkona 12.12. klo 16 ja glögi- ja piparitilaisuus torstaina klo 14. Kaikki mukaan! Iltakoulu on myös ilmoittanut jälleen kaksi joukkuetta helmikuussa pidettäviin Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin.
Hallitus keskusteli myös perinnöstä tulevalle hallitukselle. Perinteiden siirto on tänä vuonna tärkeää, koska vuoden 2013 hallitus koostuu ainoastaan uusista jäsenistä.
Iltakouluhallitus 2012 kiittää ja kumartaa ja siirtää piakkoin vastuun uudelle ja uljaalle hallitukselle!