Aino Hyvärinen, tapahtuma- ja esteettömyysvastaava
Minulla on partion kautta lähes 7 vuoden kokemus erilaisten ja erikokoisten tapahtumien järjestämisestä. Vuoden yliopistossa jo aktiivisesti pöhisseenä, olen saanut hyvän käsityksen Iltakoulun toiminnasta ja siitä, mitä tapahtumien järjestäminen oikeasti vaatii. Olen IK:n hallituksen ja tuttujeni kautta järjestänyt/nakkeillut esim. IK:n, INTO:n ja Johdon sitseillä, MM-kyykässä, erilaisilla rastiradoilla ja Hiiriviikkojen tapahtumissa. Uskon tämän kokemuksen ja intoni tekevän minusta erinomaisen tapparin ensi vuodelle.
Alma Tick, kansainvälisyys- ja kehitysyhteistyövastaava

Minulla on laaja vuosien kokemus erilaisten tapahtumien järjestämisestä töiden kautta. Töissä olen toiminut myös esihenkilötehtävissä useamman vuoden ja vetänyt toimipisteemme eri yritysten markkinointiyhteistyötä. Koen, että vuosien varrella opitut taidot mm. johtamisesta ja yhteistyöstä eivät menisi hukkaan IK:n hallituksessa. Tällä hetkellä olen taloyhtiön hallituksessa ja näin myös hallitustoiminta on siis tuttua. Tykkään osallistua mahdollisimman monenlaiseen toimintaan ja suhtaudun vastuutehtäviin sopivalla vakavuuden sekä ilonpidon tasapainolla.
Aura Hynynen, varapuheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava

Moi! Mä oon Aura ja haen varapuheenjohtajaksi ja koulutuspoliittiseksi vastaavaksi. Oon Iltakoulun fuksi, mutta alanvaihdon takia tää on jo mun kolmas vuosi yliopistossa. Mulla on siis kokemusta tosi erilaisilta koulutusaloilta eri yliopistoista, mikä tuo mulle hyvää perspektiiviä koulutuspolitiikka-asioihin.Varapuheenjohtajaksi mä olisin myös ihan kelpo valinta, sillä oon nähnyt läheltä miten työläitä pj-hommat voi olla, ja olisin tosi hyvä varmistamaan ettei tuleva puheenjohtaja pääse hukkumaan niiden alle. Aikaisempaa hallituskokemusta löytyy lukion opiskelijakunnan hallituksesta, jossa toimin yhden kauden sihteerinä, ja oon myös toisinaan autellut vanhan kuoroni hallitusta. Tänä syksynä Iltakoulu on ottanut mut ihanasti vastaan ja mä haluan ehdottomasti mukaan toimintaan!
Johannes Simelius, tapahtuma- ja esteettömyysvastaava
Kokemusta on karttunut ja into on edelleen suurta. Sen lisäksi paaaljon ideoita jota ei oo vielä kerenny toteuttaan. Myös hyvä olla yks kokenu tämmösessä pestissä
Kaisa Korpi, projektivastaava

Heii!! Mä oisin hyvä projektivastaava, sillä mua kiinnostaa superisti tapahtumien suunnittelu sekä uusien konseptien luominen. Mulla on jatkuvasti kaikenlaisia ideoita mielessä, eli jos lovejen tilalle kaivataan jotain uutta, niin se onnistuu! Oon ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen tyyppi, joten ois superihanaa päästä tekemään poikkitieteellistä yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa, ja koen, että onnistuisin tässä hyvin! Tavoitteena ois järjestää tapahtumia, jotka jää oikeesti ihmisten mieleen <3
Veera Härmälä, viestintä- ja sosiaalipoliittinen vastaava

Hei! Olen Veera ja haen viestintä- ja sosiaalipoliittiseksi vastaavaksi. Kolmannen vuoden opiskelijana olen päässyt monipuolisesti näkemään ja kokemaan Iltakoulun toimintaa rivijäsenenä, ja nyt haluaisinkin antaa oman panokseni ihanalle ainejärjestöllemme <3 Itselleni tärkeää kyseisessä pestissä on jäsenistömme ajan tasalla pitäminen selkeän viestinnän kautta, olipa kyseessä sitten mielenkiintoinen sosiaalipoliittinen aihe taikka tulevat opiskelijabileet. Rakastan erityisesti ideoida erilaisia visuaalisia ilmeitä, ja myös somesisältöjen toteuttaminen on itselleni mieluisaa. Olenkin viimeisen vuoden aikana päässyt seuraamaan läheltä kyseisen pestin työtehtäviä sekä jo hieman toteuttamaan niitä, mikä on vain vahvistanut itselleni pestin merkitystä.
Vili Koivisto, Työväen Ampujien joukkueenjohtaja
Urheilutoiminta kiinnostelee

