Hallituksen kokous 8/18
Hallitus kokousti torstaina 10.5. klo 12 alkaen Hämeenkatu 3 A:ssa. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
Menneet tapahtumat:
– 23.4. Maisteri-iltamat. Osallistujia heikosti, johtuen luultavasti ajankohdasta.
– 24.4. Beer pong –bileet. Järjestettiin yhdessä Saabin, Interaktion ja Patinan kanssa Hatanpään soutupavilijongilla. Yhteensä osallistujia oli 120, josta iltakoululaisia oli kolmessa joukkueessa. Kolmas kerta, jolloin tapahtumaa järjestettiin.
– 25.4. Särkän märkä. 2 lippua tapahtumaan jäi myymättä. Lippuja myytiin yhteensä 58 kappaletta, minkä vuoksi ensi vuonna suositellaan ostomääräksi 50 lippua.
– 26.4. Circus Maximus. Osallistujia 7, tapahtumassa etsittiin leijonia yliopistolta vihjeiden perusteella. Tapahtuman pitivät Yeti Kakko ja Eetu Tulonen.
– 26.4. Valmennuskurssibileet. Noin 45 osallistujaa, iltakoululaisia oli monelta eri vuosikurssilta ja myös valmennuskurssilaisia paikalle löysi paljon.
– 27.-28.4. Vappumökki. 36 ilmottautunutta. Järjestettiin Viialan Palokärjessä, tapahtuma oli onnistunut ja vuosittainen mökkiretki on mukava perinne.
– 30.4. Vappusitsit. 127 osallistujaa. Ensi vuonna voisi panostaa vähän enemmän ruokaan (määrään ja laatuun). Järjestettiin Messukylässä.
– 1.5. Vappupiknik. Ensi vuonna voisi laittaa tapahtumaan kuvaukseen ”säävaraus”, ettei hallituksen olisi pakko
saapua paikalle kaatosateessa.
– 3.5. Simaa ja tippaleipiä. Onnistui mainiosti, paikalla oli hyvin sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Keskustelua käytiin hyvässä hengessä ja koposektori on saanut hyvää palautetta siitä, miten hankalat aiheet ja kritiikit muotoiltiin korrektiin muotoon diaesitykseen. Henkilökunnan kesken käydään keskustelua asian tiimoilta toukokuun aikana ja valmistellaan tarkempi yleispalaute tekstimuodossa henkilökunnalle. Paikalla oli 30 ihmistä.
– 8.5. Pokeriturnaus. Paikalla oli muutama iltakoululainen. Markkinointia voisi parantaa.
Tulevat tapahtumat:
– Fuksiviikot. Hiiriviikkojen ohjelma on seuraava:
pe 24.8: hengailuiltama Tiikerihaissa
la 25.8: Tutustumissauna Amoksessa
ma 27.8: Kampuskierros fukseille + kaupunkikierros + pubivisa Tiikerihaissa
ti 28.8 Amazing race (Huom! Hallituksen valerasti)
ke 29.8 Kulttuuritapahtuma (Tuutoreiden pikaisella äänestyksellä päädyimme Lenin museoon)
to 30.8 Harkka-appro, jatkot kolmioilla
su 2.9: Lautapeli-ilta
ma 3.9 Perinteinen Pispala kierros
ti 4.9: Urheilua
ke 5.9 yliopiston avajaiset (yhteiset etkot)
to 6.9: Johtajuussymposium, jatkot Haalaribileissä
ma 10.9: Fuksimökki + sitsiharkat
ti 11.9: Challenge accepted + ehkä Kekkos-bileet
ke 12.9 Fuksisuunnistus
to 13.9 Fuksisitsit Disney-teemalla Hatanpään Soutupaviljongilla, hinta 400e
– Marrasjuhlat. Petra hoitaa tilavuokraa, ja bussikuljetusta suunnitellaan. Perutaan mökillä järjestettävät marrasjuhlat hallituksen päätöksellä ja aletaan suunnittelemaan keskustassa järjestettäviä marrasjuhlia.
– Muut tapahtumat. Vapaamuotoinen piknik torstaina 17.5 pääsykokeen jälkeen.
Muita asioita:
– Rahoillamme on rakennettu sisävessa kehitysyhteistyökohteeseen.
– Kevään toimintakysely on julkaistu.
– Valmennuskurssi onnistui erinomaisesti.