Hallituksen kokous 2/2019
Hallitus kokousti keskiviikkona 23.1. klo 17 alkaen Pinni A:n Ylävitosessa. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
Menneet tapahtumat:
- Vuoden avajaissauna 17.1. Avajaissauna sai kehuja ja tapahtuma koettiin onnistuneena. Osallistuja oli runsaasti, mukana myös vaihto-opiskelijoita sekä vanhempia opiskelijoita.
- Poikkitieteellinen Beer Pong -turnaus. Tapahtuma sujui hyvin ja Staabi voitti turnauksen. Tapahtuma myytiin loppuun ja se keräsi paikalle noin 150 henkilöä, jonka lisäksi oli myös katsojia. Mukana oli noin 15-20 iltakoululaista. Sama tapahtuma tullaan järjestämään myös vappuviikoilla.
Tulevia tapahtumia:
- Iltakoulu Maalaa 30.1. Ilmoittautuneita tähän mennessä 12, eli vielä mahtuu muutama mukaan
- Kaverisitsit 31.1. Koska paikkoja on vielä jäljellä, tullaan tarjoamaan mahdollisuutta ottaa sitseille enemmän kuin yksi kaveri.
- Akateemisen kyykän MM-kisat 9.2. Yhteiset kyykkäharkat Boomin ja Staabin kanssa järjestetään 4.2.
- Huminat 12.2. Eventti on ulkona. Lippuja myydään päätalolla, Kide-sovelluksessa sekä perinteisesti ovella.
- Ystävänpäiväleffailta 13.2 Oasiksessa klo 18-20. Luvassa pientä tarjoilua.
- Kolmioetkot 21.2. Staabin ja Man@gerin kanssa ystävänpäiväteemalla. Paikkana Hatanpään soutupaviljonki.
- Helmikuussa LinkedIn-workshop
- St. Patricks Day -sitsit, jonka jatkoina toimivat kolmiot. Alustava päivä 21.3.
- Maaliskuussa hankipalloa Staabin kanssa
Muita asioita:
- Haku opetusneuvostoon aukeaa jälleen. Molemmista opintosuunnista on avoinna kaksi opiskelijapaikkaa, sekä varajäsenien paikat. Opetusneuvostossa käydään läpi muun muassa palautteita ja opiskeluun liittyviä asioita henkilökunnan kanssa. Rekrytointi alkaa pian!
- Kehitysyhteistyötä jatketaan toistaiseksi Pamojan kanssa. Hallitus tekee kuitenkin kattavan kyselyn helmikuussa kehy-kohteesta ja luovuttaa vastaukset seuraavalle hallitukselle. Uusi hallitus voi näin ollen tehdä päätöksen kehy-kohteen mahdollisesta vaihtamisesta vastausten perusteella.
- Tiistaina 5.2. aj-tilassa tarjoillaan runebergin torttuja Runebergin päivän kunniaksi.
- Ystävänpäivänä 14.2 kansainvälisen politiikan yhdistys FAIA päivystää aj-tilassa. Luvassa myös pientä herkkua!
- On esitetty toiveita, että ekskursioille mahtuisi enemmän osallistujia, joten pyrkimyksenä on saada tänä vuonna aikataulutettua ja budjetoitua kolme excua joista yksi voitaisiin järjestää hiiriviikkojen aikana.