Hallituksen kokous 3/2019
Hallitus kokousti keskiviikkona 6.2. klo 16 alkaen Pinni A:n Ylävitosessa. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
Menneet tapahtumat:
- Iltakoulu maalaa 30.1. Onnistunut tapahtuma, mukana oli niin vanhoja kuin uusia opiskelijoita. Paikat menivät täyteen mutta ihan kaikki eivät päässeet lopulta paikalle. Toivottiin myös jatkossa vastaavanlaisia tapahtumia.
- Kaverisitsit. 31.1. Osallistujia oli yhteensä 104. Tapahtuma keräsi hyvää palautetta, tosin ruoan laadusta tuli myös kriittistä kommenttia. Jatkot Doriksessa keräsivät myös paljon ihmisiä.
- Kyykkätreenit Boomin ja Staabin kanssa 4.2. Tapahtuma koettiin mukavana ja rentona. Osallistujia oli kaikista kolmesta ainejärjestöstä. Sää oli melko kylmä, minkä takia treenit lopetetiin puoli tuntia aikaisemmin. Iltakoululaisia oli mukana noin kymmenen. Osa jatkoi iltaa vielä Passioniin.
- Tiistaina 5.2. järjestettiin kv-tapahtuma international dinner, joka oli menestys. Osallistujia oli noin 50 henkilöä.
Tulevia tapahtumia
- Akateemisen kyykän MM-kisat 9.2. Iltakoulun kyykkäjoukkue on ilmoitettu mukaan ja osallistujia joukkueessa on neljä. Iltakoululla ei ole virallista jatkopaikkaa mutta osa on ostanut Unioniin lippuja.
- Huminat Klubilla 12.2. Liput myynnisä tiistaihin asti Kide-sovelluksessa ja niitä saa myös perinteisesti ovelta.
- Leffailta 13.2. Järjestetään Oasiksessa klo 18-20. Elokuva on nyt äänestettävissä tapahtuman eventissä.
- Poikkitieteellinen pakkaspäivä Interaktion, Patinan ja Staabin kanssa 19.2. klo 16. Ohjelmassa muun muassa hankipalloa ja mäenlaskua sekä tarjolla kaakaota ja keksejä.
- Kolmioetkot 21.2. Staabin ja Man@gerin kanssa Hatanpään soutupaviljongilla.
- International sitsit 28.2. Paikkana toimii Klubi 57 ja teemana on “sweet dreams”. Lippuja saa maanantaista alkaen myös Iltakoulun aj-tilasta!
- Viiniä sohvalla Hiski Haukkalan kanssa 7.3. Paikka on vielä avoinna.
- Pipolätkä 20.3. järjestetään klo 18-21 Sorsapuiston kentällä. Mukana Iltakoulu, Staabi, Boomi ja Patina. Boomin saunatiloihin pääsee tapahtuman jälkeen saunomaan.
Muita asioita:
- Pyritään aktivoimaan jäsenistöä varainhankinnan ideointiin. Aikomuksena järjestää ajatuspaja missä voidaan käydä läpi erilaisia ideoita ja niiden herättämiä ajatuksia.
- Opetusneuvoston hakuaikaa jatketaan viikolla. Vielä ehdit siis hakea mukaan, jotta pääset vaikuttamaan opetukseen.
- Myös tutorhaut ovat auki! Lähde mukaan suunnittelemaan mahtavaa syksyä fukseille, maisterifukseille sekä vaihto-opiskelijoille.
- Iltakoulu päätti ostaa Staabin ja Boomin kanssa uudet sählymaalivahdin varusteet.