Valmennuskurssi 2012

Vuoden 2012 valmennuskurssi on nyt pidetty, kiitos osallistujille ja opettajalle!

Pääsykokeen materiaalipaketti on kuitenkin yhä tilattavissa hintaan 80 euroa, lisätietoja valmennuskurssivastaavalta (johanna.kaunisvaara[at]uta.fi).

Iltakoulu ry:n oma valmennuskurssi Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen koulutusohjelmaan järjestetään 7.-12.5.2012. Kurssi järjestetään Tampereen kaupungin pääkirjaston Metson tiloissa (Pirkankatu 2) iltaopetuksena arki-iltaisin klo 16.00-20.30. Kertaustunti ja harjoituskoe kurssista pidetään viimeisenä kurssipäivänä eli lauantaina 12.5. klo 10-16 (sis. puolen tunnin lounastauon). Koe mukaan lukien kurssin hintaan kuuluu siis 28 tuntia opetusta ryhmässä, johon otetaan noin 20 opiskelijaa. Vuonna 2012 kurssin hinta on 250 euroa.

Kurssista on mahdollista tilata myös pelkästään materiaalipaketti hintaan 80 euroa. Materiaalipaketin tilanneet voivat halutessaan osallistua kurssin loppukokeeseen.

Iltakoulu ry:n järjestämä valmennuskurssi sisältää tehokasta ryhmäopetusta sekä harjoituspääsykokeen kurssin viimeisenä päivänä. Kurssilla valmistaudutaan erityisesti aineistokokeeseen sekä käydään läpi pääsykoekirjojen teorioita. Kurssin opettajina toimivat Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella opiskelleet, motivoituneet ja pätevät opettajat.

Kurssilla on vielä tilaa!

Tiedustelut/ilmoittautumiset Johanna Kaunisvaaralle: johanna.kaunisvaara[at]uta.fi

MIKSI OSALLISTUA VALMENNUSKURSSILLE?

Valmennuskurssi ei ole tae opiskelupaikasta. Sisäänpääsy edellyttää ahkeruutta. Valmennuskurssista voi kuitenkin olla suurta hyötyä juuri siinä vaiheessa, kun kevät alkaa olla lopuillaan ja pääsykoe lähestyy. Lisäksi valmennuskurssilla keskitytään erityisesti aineistokokeeseen, johon voi olla vaikea valmistautua yksin.

  • kurssi antaa valmiudet vastata pääsykokeessa oikealla tekniikalla esitettyihin kysymyksiin
  • auttaa arvioimaan, miten hyvin olet valmistautunut pääsykokeeseen
  • auttaa arvioimaan, millä alueilla voit vielä kehittyä
  • voi toimia motivaatiota lisäävänä tekijänä
  • tuo selkeyttä pääsykoekirjoihin ja soveltaviin tehtäviin
  • saat pääsykoelukemista tukevaa materiaalia (mm. loistavan tiivistelmän pääsykoekirjasta)
  • opiskelijatutorit ovat valtio-opin ja kansainvälisen politiikan opiskelijoita

 

Comments are closed.