Olivia Din Belle

1. Kuka olet ja mikä on vastuualueesi?

Moikka! Mun nimi on Olivia ja toimin tänä vuonna Iltakoulun hallituksen tutor- ja Aj-tilavastaavana.

2. Mitä odotat tulevalta vuodelta?

Odotan sitä, että päästään porukalla kehittämään Iltakoulun toimintaa ja keksimään kaikkea jännää. Ollaan jo nyt ehditty innovoida muutamia uusia juttuja, jotka toivottavasti toteutuvat. Omaa pestiäni ajatellen totta kai odotan innolla kaikkien aikojen eeppisimpien hiiriviikkojen suunnittelua yhdessä tutoreiden kanssa sekä totta kai ensi syksyä ja uusien  fuksien saapumista. Toivottavasti joulukuun lopussa voin katsoa tätä vuotta taaksepäin ja muistella kaikkia uusia tuttavuuksia ja huikeita tapahtumia ja tempauksia.

3. Kuinka päädyit Tampereelle politiikan tutkimuksen pariin?

Matkan varrella olen miettinyt vaikka mitä aina logopediasta lentoemäntäkouluun.  Politiikan tutkimus vaan ajatuksena kolahti ja jäi ja tässä sitä nyt ollaan.

4. Uusi vuosi, uusi sinä, uudet järjestöhommat! Jos heräisit huomenna jonkin uuden kyvyn tai ominaisuuden kanssa, minkä valitsisit?

Olisi mukavaa, jos kaikista mahtavista hetkistä voisi ottaa mentaalikuvan ja sitten palata niihin hetkiin myöhemmin, jos arki tuntuu harmaalta 😉