Henri Kiiskilä

Mitä odotat tulevalta vuodelta ja mitä aiot saada sen kuluessa aikaiseksi?

Odotan tulevalta vuodelta erityisesti Iltakoulun omia tapahtumia ja vappua, jolloin perinteisesti pääsee hiukan ottamaan happea tiukan kevään jälkeen. Ensi vuoden aikana pyrin entisestään parantamaan suhteita henkilökuntaan, toimimaan aktiivisesti erilaisissa sidosryhmissä sekä toimimaan tehokkaasti edunvalvonnan saralla. Myös oman kandin palautus on korkealla toivomuslistalla ja tietysti syksyn perinteiset hiiriviikot, jolloin pääsee taas kesän jälkeen tutustumaan uusiin iltakoululaisiin.

Mikä on Iltakoulu ry:n toiminnassa parasta?

Parasta Iltakoulun toiminnassa on epäilemättä yhteisöllisyys ja kanssaopiskelijoiden tarjoama tuki. Iltakoulu pitää hyvin huolta myös jäsenistönsä edunvalvonnasta sekä järjestää tapahtumia, joista kukin varmasti löytää itselleen mieleisensä.

Politiikka kiinnostaa… miksi?

Politiikka kiinnostaa siksi, että sen avulla järjestetään yhteiskunnan perustavanlaatuiset instituutiot ja hoidetaan yhteisiä asioita. Politiikkaa ja sitä ympäröiviä rakenteita tutkimalla on mahdollista ymmärtää kansainvälisen tason tapahtumia sekä vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.