Hallituksen kokous 4/2019

Hallitus kokousti keskiviikkona 20.2. klo 16 alkaen Pinni A:n Ylävitosessa. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:

Menneet tapahtumat:

  • Akateemisen kyykän MM-kisat 9.2. Iltakoululaisia tapahtumassa oli mukana noin 20-30 henkilöä. Iltakoulu sijoittui sijalle 478, joukkueita oli yhteensä 510. Tapahtuma oli onnistunut, tosin jatkopaikka aiheutti hieman haastetta.
  • Huminat 12.2. Tapahtuma järjestettiin perinteisesti Klubilla. Osallistujia oli runsaasti, ja iltakoululaisia noin 20-30 henkilöä.
  • Leffailta 13.2. Tapahtuma keräsi noin 15 henkilöä ja mukana oli myös vaihtareita. Kaikki sujui hyvin, mutta seuraavalla kerralla järjestetään leffaäänestys hieman selkeämmin.

Tulevat tapahtumat:

  • Kansainväliset sitsit 28.2. paikkana Klubi57. Liput on nyt loppuunmyyty!
  • Viiniä Sohvalla Hiski Haukkalan kanssa to 7.3. Aiheena toimivat kansainvälisen politiikan teemat ja tapahtuma järjestetään perinteisesti H-kadun kommuunissa. Paikat ovat täyttyneet.
  • Poikkitieteellinen pakkaspäivä 12.3. Tapahtuma piti alun perin järjestää 19.2. mutta siirrettiin maaliskuulle, jos kelit olisivat paremmat.
  • Viinitasting Winebridgessä. Viiniravintola on alustavasti varattu torstaiksi 14.3. Maistelu tulisi kustantamaan 15 euroa per henkilö, sisältäen neljästä viiteen maisteluviiniä. Tapahtuma järjestetään, mikäli osallistujia ilmoittautuu tarpeeksi.
  • Tasa-arvon ja Canthin päivä -pippalot pe 15.3. Interaktion kanssa. Mukana ovat Mansen akateeminen gangsta rap -seura MAGS soittamassa teemaan liittyviä levyjä sekä Radikaalit ristipistot! Paikka on vielä avoinna.
  • Interaktion ja Cortexin kanssa yhteistapahtuma 26.3. Iltama järjestetään Tampereen Pursiseuran tiloissa. Ohjelmassa luvassa kisoja ja juomapelejä.

Muita asioita:

  • Järjestetään keskusteluilta varainhankinnasta, jossa voidaan vaihtaa ajatuksia sekä kuulla mielipiteitä erilaisista esille tulleista mahdollisuuksista. Illasta järjestetään mahdollisimman rento keskustelutilaisuus. Alustava päivämäärä on tiistai 19.3.
  • Iltakoulun alumnit vuodelta 2009 järjestävät jälleennäkemisen missä he pitävät rastitapahtuman. He toivoivat, että me pidämme rastin heille lauantaina 18.5. Kerro meille, jos haluat mukaan järjestämään rastia!