Kuka olet ja mikä on vastuualueesi?

Olen Lauri Seppä, ja toimin tänä vuonna Iltakoulun rahastonhoitajana.

Mitä odotat tulevalta vuodelta?

Ensi vuodesta odotan toiminnantäyteistä vuotta hienolla porukalla, oman rakkaan ainejärjestön parissa. Myös uusia tuttavuuksia ja poikkitieteellisyyttä.

Miten päädyit politiikan tutkimuksen pariin Tampereelle?

Olen kotoisin Ylöjärveltä, eli aivan Tampereen naapurista. Politiikan tutkimus oli koko lukion ajan yksi selkeä vaihtoehto, ja en halunnut lähteä pois Tampereelta. Lopulta myös oikeustieteellinen putosi hakukohteistani, ja en edes hakenut minnekään muualle, enkä tätä valintaa ole hetkeäkään katunut.

Mitä teet mieluitein vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajalla kaikkein mieluiten tulee käytyä eri tapahtumissa kavereiden kanssa, ja nautittua yliopistoelämästä. Myös musiikki on äärimmäisen lähellä sydäntä.