Emma Tuomela

1. Kuka olet ja mikä on vastuualueesi?
Olen Emma Tuomela ja toimin rakkaan Iltakoulun kansainvälisyys- ja kehitysyhteistyövastaavana.
2. Mitä odotat tulevalta vuodelta?
Eri puolilta maailmaa tulevien ihmisen kohtaamista ja sitä, että pääsen tutustuttamaan vaihtareitamme suomalaisen opiskelijaelämän saloihin. Erityisesti erilaisten tapahtumien järjestäminen innostaa, toivon näkeväni tulevan vuoden KV-tapahtumissa runsaasti sekä kansainvälisiä että paikallisia opiskelijoita!
3. Kuinka päädyit Tampereelle politiikan tutkimuksen pariin?
Olen perusluonteeltani aika utelias kaikkea uutta kohtaan, joten ehkä siksi yhteiskunnalliset asiat ja muuttuvan maailman ilmiöt ovat aina kiinnostaneet. Politiikan tutkimuksessa kiehtoi nimenomaan alan kansainvälisyys. Ja ai niin, Tamperehan nyt vain sattuu olemaan Suomen paras opiskelijakaupunki!
4. Uusi vuosi, uusi sinä, uudet järjestöhommat! Jos heräisit huomenna jonkin uuden kyvyn tai ominaisuuden kanssa, minkä valitsisit?
Heräisin lentotaitoisena, ehdottomasti! Tällä hetkellä yhteydenpito Iltakoulun tansanialaisen kehitysyhteistyökohteen kanssa hoidetaan lähinnä sähköpostin avulla. Jos osaisin lentää, voisin milloin tahansa liidellä Afrikkaan tsekkaamaan Pamojan viimeisimmät kuulumiset ja välittää ne kätevästi suoraan jäsenistöllemme. 😉